Olen Milla Löfbacka, ja olen valmistunut KPEDU:sta koulutetuksi hierojaksi vuonna 2019. Samana vuonna valmistuin myös personal traineriksi. Liikunta ja urheilu ovat aina kuuluneet elämääni jollain tapaa. Hierojana sekä personal trainerina keskityn jokaiseen asiakkaaseen yksilönä. Valmennukset laadin aina räätälöidysti ja ne perustuvat tutkittuun tietoon. Ohjauksissa korostan hyvää suoritustekniikkaa ja pyrin opettamaan asiakkaalle, miksi kyseinen liike palvelee juuri hänen tavoitettaan. Seuraan kehitystä sekä kokonaiskuormitusta asiakkaan kanssa viikoittaisen raportoinnin avulla. Valmennettavalta vaadin omaa aktiivisuutta, jotta pystyn reagoimaan muutoksiin nopeasti sekä luomaan parhaan mahdollisen asiakasta palvelevan kokonaisuuden. Ohjaukset toteutetaan kattavalla kotisalillani Alavetelissä, Kokkolan alueella tai ulkotreenien merkeissä.
 
Yhdistän hierontaan tarvittaessa faskiakäsittelyä sekä kinesioteippausta, jotka kuuluvat hieronnan hintaan. Teen myös akupunktiota kivun hoitoon. Tervetuloa huoltamaan sekä vahvistamaan kehoasi!

Minulle käy maksuksi ePassi!

Koulutukset ja kurssit

  • Tradenomiopiskelija (AMK)
  • Länsimaiseen lääketieteeseen pohjautuva akupunktiokoulutus (2021)
  • FMT Online RockPods & Floss (2021)
  • Koulutettu hieroja (2019)
  • Personal Trainer (Fitverstas MPT, 2019)
  • Fasciakäsittely FCB- tekniikalla (FCB Vaasa, 2019)
  • FMT Basic & Performance kinesioteippauksen perus- ja jatkokurssi (Rocktape, 2019)
  • Kuivakuppaus (Kaustinen, 2018)
  • Sairaanhoitaja (Turun ammattikorkeakoulu, 2013)

Luo kotisivut ilmaiseksi!